Kukkatipat

Pentistä tuntui erilaiselta 50-vuotispäivän jälkeen. Elämä mietitytti monesti eikä hän oikein tiennyt, mikä tässä elämässä on tärkeätä. Häntä väsytti usein töiden jälkeen ja kroppaa kolotti sieltä täältä. Elämään täytyi löytää jotain uutta ja mielenkiintoista. Mielenhallintaan liittyvät kurssit tuntuivat kiinnostavilta, mutta Pentti ajatteli, että kurssilla pitäisi olla käsille tekemistä, että se houkuttelisi häntä. ”Maalaa tunteesi näkyviksi” – sepä kiinnostavaa ja vain pari viikonloppua. Sen kurssin käytyään hän olisi selkeästi ainakin kokeillut itsensä kehittämistä.
Pentti hankki kirjakaupasta värejä, pari pensseliä ja paperia. Ne riittäisivät alkuun. Ensimmäisen kurssipäivän aamuna levitettiin heti värejä paperille. Ei hullumpaa, värikästä ja alkoi naurattaa. Aiemmin Pentti oli maalannut vain kodin seiniä ja aina koko seinän samalla värillä. Kahvitauolla puhuttiin koirista. Pentti kertoi tyttärensä Maisan pienestä Tupsu-koirasta, joka pelkää kaikkea liikkuvaa ja kaikenkokoisia koiria. Yksi kurssilaisista oli perehtynyt kukkatippoihin ja sanoi, että Aspen-kukkatipat juomaveteen laitettuna antavat rohkeutta pelokkaalle koiralle helposti, koska koira ei osaa kyseenalaistaa kukkatippojen vaikutusta. Pentistä se kuulosti oudolta, miten ne tipat voisivat auttaa.
Pentti lähti kuitenkin luomukauppaan kyselemään kukkatippojen vaikutuksista. Myyjä oli asiantunteva ja piti kukkatippoja ihan selkeänä apuna koiran pelkoihin. Pentti osti tippapullon. Seuraavana viikonloppuna Maisa ja Tupsu tulivat käymään. Pentti laittoi salaa Tupsun vesikuppiin pari tippaa pullosta.
Pentin vaimo Aila oli alkanut huomautella miehensä ulkonäöstä, joka oli muka epäsiisti ja vaatteet vanhoja retkuja. Väitteet eivät pitäneet paikkansa ja Pentti jätti vaimon puheet omaan arvoonsa. Muutenkin Aila oli epäilevän näköinen ja kyttäsi Pentin perään, kun maalauskurssit ja muut harrastukset olivat alkaneet kiinnostaa Penttiä. Pitkään Pentti pohti asiaa ja mietti, miksi vaimo häntä niin soimaa ja moittii. Ehkä vaimo pelkää, että Pentin itsevarmuus lisääntyy ja hän itsekin huomaa olevansa viehättävä mies. Löytää vielä kursseilta tai jostain uuden naisystävän itselleen.
Pentti heräsi aamulla aikaisin ja tipautti Aspen-kukkatippoja valmiiksi Ailan juomalasiin odottamaan, että Aila herää.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Keinu

Loiste

Solmukohta